Historiaa

 

Yhdistys sai alkunsa Markku Pölösen uittoaiheisen Kuningasjätkä -elokuvan pohjalta vuonna 1997. Elokuvaan valittiin Jaakko Saaristo stunt-koskenlaskijaksi sekä Terho Turunen ja Tommi Anttonen uittojätkiksi. Jaakko ja Terho osallistuivat myös vuonna 2002 savotta-aiheiseen Koirankynnen leikkaaja -elokuvaan tekomiehinä.

Yhdistys on koonnut savotta- ja uittonäyttelyn Ruunaalle sekä järjestänyt kansainväliset uittoperinnepäivät Lieksassa vuonna 2002. Yhdistys on osallistunut vuosittain kansainvälisille uittoperinnepäiville, osallistunut aktiivisesti tukkilaisnäytöksiin ja kouluttanut useita SM-tason tukkilaiskilpailijoita.